Ai että miksi mielenosoitus?

Valtakunnallinen suurmielenosoitus opintotukiasiasta järjestetään 20.3.2013 Helsingissä.

-Tarkemmat tiedot tapahtumasta täällä-

Rovaniemellä paikallinen mielenosoitus 19.3.2013, mukana ovat Camos, LYY sekä lukiolaiset ja ammattikoululaiset! Toki kaikki kansa on tervetullut paikalle seuraamaan tunnelmaa :)

-Tarkemmat tiedot tapahtumasta täällä-

Haluaisin vähän puhua niistä syistä miksi opiskelijat osoittavat opintotukiasiasta mieltä - tai ainakin oman näkemykseni asiasta. 

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti hyvin valveutuneita siitä mitä yhteiskunnassamme tapahtuu. Tiedämme meneillään olevista säästötalkoista joiden tarkoitus on estää Suomen valtiota ajautumasta entistäkin suurempiin velkaongelmiin. Olemme pyrkineet olemaan mahdollisimman tiiviisti mukana keskuteluissa opintotukiasian osalta, jotta pääsisimme yhdessä valtiovallan kanssa etsimään hyviä ratkaisuja. Haluamme olla mukana keskustelussa ehkäistäksemme ei-toivottujen ratkaisujen lieveilmiöitä. Työtä asian eteen ovat pääasiallisesti tehneet seuraavat valtakunnalliset opiskelijajärjestöt:

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI 
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK
Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL)
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU

Kuitenkin viimeisimmässä puolivälitarkastelussa, kun opintotukiasiaa käsiteltiin, opiskelijakenttä jäi ilman vastauksia. Pitkään kestäneet valmistelut ovat junnanneet paikoillaan ja valmistelutyöryhmä ei ole löytänyt työssään yhteisymmärrystä. Valmistelijoiden tuskastuessa käytävään keskusteluun ja sen epäselvyyteen, opiskelijat eivät voi muuta kuin vaatia avointa keskustelua asian osalta! 

Mielenosoituksessa on siis kyse siitä, että myös meitä täytyy kuunnella ja haluamme avointa keskustelua meitä koskevissa asioissa.

Miksi opiskelijat ovat mahdollisista tulevista muutoksista huolissaan? 

Opiskelijakenttä on  huolissaan siitä, että leikataan harkitsemattomasti ja nän toimittaessa voidaan aiheuttaa suurempaa haittaa kuin hyötyä. Tiedostamme Suomella olevan todellisia paineita leikata, joten hätiköintiä päätöksenteossa saattaa tapahtua vaikkei siihen olisi varaa. Tähän opintotuen ympärillä vellovaan keskusteluun tarvitaan aikaa ja pitkäjänteisyyttä ja se tulee tehdä yhdessä asianomaisten osapuolten kanssa. Todellisuudessa lisäkeskustelua ja huomiota tarvittaisiin nimenomaan koulutuspolitiikan sektorilla, jotta ydinongelmaamme, eli opintojen pitkittymiseen, saataisiin ratkaisuja.

Opintotukiasian tiimoilta on myös ilmoilla ollut keskusteluja, kuinka opiskelijoiden toimeentuloa "leikkaamalla" saataisiin opiskelijat nopeammin työelämään. Tämän hetken todellisuus on kuitenkin aika huolestuttava: 

- Vuonna 2007 opiskelijoiden pienituloisuusaste oli 29,7 prosenttia ja palkansaajista pienituloisia samana vuonna oli 3,4 prosenttia. 

- Opintorahan ostovoima laski vuodesta 1994 vuoteen 2009 mentäessä 23 prosenttia. Samassa ajassa opintorahan suhde yleiseen ansiotasoon nähden heikkeni 35,1 prosenttia. 

-Korkeakouluopiskelija voi saada opintotukea maksimissaan 799,60 euroa kuukaudessa. Tämä summa sisältää varsinaisen opintorahan (298 euroa) lisäksi erikseen haettava asumiseen tarkoitettu tuki (201,60 euroa) ja vapaa-ehtoinen valtion takaama opintolaina (300 euroa). Suhteellisen harva opiskelija kuitenkin tukeutuu lainaan, vain alle 40% opiskelijoista.

"Opintotuki jää suurimmillaankin selvästi köyhyysrajan alapuolelle. Vuonna 2007 yksinasuvan köyhyysraja oli 1100 euroa kuukaudessa. Ei ole tavatonta, että suurimmissa opiskelukaupungeissa opintotuki kattaa juuri ja juuri asumismenot, eikä siitä vuokranmaksun jälkeen riitä muuhun elämiseen ollenkaan rahaa." 

Ja siitä lainan nostosta: 

"Aiemmin korkeakoulutus takasi työpaikan, mutta nyt on toisin: Akavan mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on ennätyskorkealla. Ei siis ihme, että tulevaisuuden epävarmuuden, pätkätöiden ja työttömyyden pelon takia vain n. 40 prosenttia opiskelijoista nostaa opintojensa aikana opintolainaa."

(lähteet: Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen artikkeli ja Suomen ylioppilaskuntien liitton julkaisu)

________________

Jos me opiskelijat olemme nyt jo köyhyysrajan alapuolella, en kuvailisi tilanteemme olevan kovinkaan juhlava. Sitten meitä vielä arvostellaan siitä että töissäkäynti hidastaa opiskeluja! Missä kohtuus? Monen opiskelijan on välttämätöntä käydä töissä, jotta he voisivat saada peruselämiseen tarvittavat rahat. 

Nykyisillä tulevaisuuden näkymillä ymmärrän täysin ihmisten haluttomuuden lainanottoon. Siinä vaiheessa, kun valmistutaan ja halutaan perustaa perhe, asuntolaina on mahdollisesti ajankohtainen asia. Maksamaton opintolaina kummittelemassa niskan takana ei tee lisälainanotosta helppoa. Ihmiset kuitenkin ymmärtävät lainan luonteen - lainat tulee maksaa takaisin korkoineen jos maksukykyä on, oli valtiontakaukset tai ei.

Uskon, että lähestulkoon kaikkien opiskeljoiden toiveissa on päästä pitkäaikaisiin töihin ja pystyä tulevaisuudessa hoitamaan omaa talouttaan itsenäisesti. Nykyisiä opiskelijoita tulee koskemaan epäilemättä kaikki muutkin leikkaukset, joita Suomen valtio tekee. Olemme veronmaksajia, siinä missä kaikki muutkin suomalaiset ja suurimmalla osalla meistä onkin edessään vuosikymmenten verotalkoot. Tulemme suurella todennäköisyydellä koulutuksemme avulla mahdollistamaan suuremmat verokertymät, kuin mikäli olisimme suorittaneet vain pakollisen oppivelvollisuuden. Maksamme koulutuksemme tukemisen kyllä takaisin valtiollemme.

Ajamalla opiskelijoita syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon, saamme tuskin aikaan valtiovallan toivomia tuloksia. Kehottaisinkin siis keskustelua siirtymään enemmälti koulutuspolitiikan piiriin ja opiskelujen tukemiseen!

Siispä herättäkäämme keskustelua ja tehkäämme hyviä ratkaisuja yhdessä! Meidänhän kuuluu rakentaa ja ylläpitää tätä hyvinvointivaltiota yhdessä. Tulevaisuuteen kuuluu panostaa ja mielestäni meidän tulisi katsoa pitkällä tähtäimellä eteenpäin.



Terveisin, 

Jonna Jakkila
Camoksen hallituksen puheenjohtaja 



Lisätietoja ja kuva aiheesta: www.opintotuki.fi

Laskiainen liikutti

Ramkin ja Yliopiston opiskelijat kokoontuivat lapsenmieliseen laskiaisriehaan Valdemarin rantaan laskiaistiistaina 12.2. 

Oli hienoa nähdä, kuinka hetkessä opiskelijat ovat kuin yhtä perhettä ja kisailivat toisiaan vastaan leikkimielellä! 

Pimp my pulkka-kilpailussa nähtiin taas mitä erikoisempia tuunauksia ja futiksessa hanki pölisi niin paljon, ettei eteen meinannut nähdä!! 

Myös aerobic Camoksen vetämänä oli raivohauskaa, DJ Cryeye:lle suurkiitokset!

Valdemarin mehevät makkarat ja laskiaispullat olivat kuin sata jänistä aktiviteettien lomassa! 

Iltatapahtuma alkoi Tivolin koristelun jälkeen suorastaan fenomenaalisissa tunnelmissa...

Tapahtumaa markkinoitiin ja suunniteltiin tammikuun aikana ahkerasti ja ennakkolippuja iltabileisiin myytiin ennen kaikkea riehan aikana kiitettävästi. Paikalla oli sankoin joukoin sekä suomalaisia että kansainvälisiä opiskelijoita ja suurin osa ihmisistä oli kunnioittanut dress codea 80-lukua mukaillen!

Talviterveisin, Laura

Greetings from Spain!

Text created by Laura Kärkkäinen who lost her password to the blog... :D 

Laura is a member of Camos Board who has been in Barcelona since May. Here's her thoughts about doing a rehearsal abroad!

"My decision to do the advanced training in Barcelona had several reasons. I did my exchange program here and I fell in love with Catalonya that with its rich culture differentiates a lot from the rest of Spain. In addition,  I was  enthusiastic in learning fluent Spanish. 

The most challenging and time-consuming phase of the process was first to get hired and later to pass the training course. I feel very proud of myself to have managed to find a job in the middle of the economical crises that Spain is struggling with.  I was supposed to stay here over the summer but as I got this opportunity thanks to the Erasmus movement Rovaniemi University of Applied sciences, this is my eight month here!

Training course was very intense, interesting and challenging. Even though my level of Spanish is rather high, sometimes I faced moments of despair. The last challenge during the training course of 2 weeks was to pass the final exams that were held partly in English. I was extremely exhausted and I remember how I cried at the parking lot of the airport after having passed the exams with a good degree.

Finally, I started to work as a passenger service agent at check-in, boarding gates and Lost & Found department.

Me in my Uniform

My personal experiences during the training/working period for Menzies Aviation were positive, challenging and rewarding. It has not been easy to realize the cultural and linguistic differences between the cultures and equality in working life. I got friends at the work and received a decent training before the first shifts. The majority of my colleagues and supervisors treated me kindly and I got to work independently.

Despite the fact that I have earned less than 50 % of what I would have earned in Finland, I appreciate this experience. The biggest reason for my ambition to survive abroad is my strong will to live independently. Sometimes it’s very hard because the feeling of certain “homelessness” is following me wherever I go.

What comes to the international ambiance, I have to tell that due to my open-minded personality I find it easier to live abroad than in Finland. Spanish people live with their whole heart and so do I. I never have to talk quietly or stop laughing/crying as some people suggest me to do in my home country. 

As Barcelona is a big metropolitan, you can find all kind of people here. For many people, this is a city where you are encouraged to find your own way. Wandering among other survivors somehow gives one comfort and strength we all need in this life.

My tip for the students traveling to Spain is to study Spanish as much as possible because otherwise it's hard to manage with the local people. Students who don’t know any Spanish should not study or do their trainings at the local enterprises because it's surprisingly challenging since local people do not have as high level of English as Finnish people do. Having at least good basics in Spanish help students to find accommodation without getting “robbed”, open a local bank account, get a library card and transportation card etc.

Now that my working/training has finished, I am ready to return to Rovaniemi and finish my studies. I hope to be able to communicate with international students and listen to their experiences, worries and joys! As next year I will be concentrating on the well being of students, I am willing to organize laid back reunions at the living room of students, right in front of the Student Union’s office.

See you in January!

-Laura-"

Jäsenmaksun verran joulumieltä

Kun meidän suvulla on joulu, on lahjojen avaaminen aina parin tunnin show jonka jälkeen aikuiset istuvat epätoivoisena roskien seassa ja lapset käyvät kierroksilla kun eivät tiedä millä lelulla leikkisi ensin. Viimeistään helmikuussa minä ja sisarukseni saamme rojuhepulin ja väintään puolet joululahjoista lähtevät roskiin tai kierrätykseen.

Siksipä omatunnossa tuntui vihlaisu välittömästi kun luin IBSin sivulta Facebookista Inno Barents Labin kampanjasta jossa kerätään pehmoleluja Murmanskin orpokoteihin. Siellä nimittäin kolmea lasta kohden on pahimmillaan vain yksi lelu.

Harmikseni olin saanut viimeisimmän rojuhepulin marraskuun alussa, jolloin raahasin jätessäkillisen leluja kierrätykseen. Kun ehdotin että osallistuisimme porukalla Camoksen kanssa, olivat kaikki heti mukana. Koska totesimme omat pehmoleluvarastomme hieman niukiksi, päätimme että hankimme lisäksi kirpputorilta leluja opiskelijakunnan vuosimaksua vastaavalla summalla.




Ilahduimme suuresti kun havaitsimme millaisen kasan todella hyväkuntoisia leluja tuolla summalla saikaan!

23 euroa on todella pieni hinta siitä että sillä tehdään kolmisenkymmentä lasta iloiseksi -edes hetkeksi!

Leluja kerätään Rovaniemen Prismassa vielä tämän viikon loppuun asti, joten kaikki nyt tyhjentämään omista, kaverien ja vanhempien kaapeista ylimääräiset pois ja joulumieltä tuottamaan!


Ja ihanaa joulunodotusta kaikille!
Kohta on jo L_O_M_A!
Jee!

Learning without grading?

Tänään ilahduin huomatessani, että sain 90/100 pistettä myynnin roolileikistä jossa myin pahaa aavistamattomalle luokkatoverilleni hammastahnan. Kerroin kämppäkavereilleni tuloksestani ja keskustelun lomassa totesin heille, että uskon että olisin varmasti pärjännyt itse tehtävässä paremmin, jos en olisi jännittänyt kyseistä arviointitilannetta.  Tilanteessa jossa tiedät että sinua arvostellaan ja virheitäsi tuijotetaan suurennuslasin kanssa jännittäminen on lähes väistämätöntä.

Miksi oppimista pitää arvioida? Miksemme voi ainoastaan oppia ja pitää huoli että osaamme tarvittavat asiat? Miksi meidän täytyy tuijottaa virheitä ja tuloksen ollessa jotain muuta kuin korkein mahdollinen arvosana, tiedämme epäonnistuneemme jossain?

Tiedostan kyllä että ilman arviontia olisi mahdotonta tehdä eroa oppilaiden välillä. Jotkut ihmiset luistaisivat opinnoista ja tekisivät sen vähiten vaadittavan määrän työtä ja arviointi olisi siltikin tasavertaista. Mutta niinhän se on myös työelämässä: Jotkut hoitavat työnsä niin, etteivät saa potkuja, kun taas jotkut ihmiset ovat ylitunnollisia ja uhraavat jopa henkilökohtaisen elämänsä työnsä puolesta. Uskallan kuitenkin luottaa siihen, että he jotka kiitosta todella ansaitsevat, he sitä myös saavat.

Miksi siis kaikesta huolimatta ruokimme tätä virheitä osoittelevaa oppimistapaa lähes kaikkialla maailmassa?

Minulla on kaksi äärimmäisen lahjakasta siskoa, jotka ovat aina pärjänneet opinnoissaan. Se on ollut heille helppoa, koska heillä on hyvä muisti ja analyyttinen ajattelutapa on heille luontaista. Yläasteella sekä molemmat siskoni että kanssani samaan aikaan peruskoulusta valmistuneen neljä ystävääni ovat saaneet kymmenen parhaan opiskelijan joukossa stipendin koulun parhaista keskiarvoista. Siskoillani yläasteen päättötodistusten keskiarvot olivat 9,6 ja 9,8.

Minulla "vaivaiset" 8,3.

Olenko siis huonompi kuin siskoni? Tai ystäväni, jotka pärjäsivät loistavasti koulussa.

Äitini ilmoitti jo ala-asteella minulle, ettei hän allekirjoita huonoja numeroita. Äitini mielestä huonot arvosanat alkoivat numerolla seitsemän tai pienemmällä. Äitini oletti, että huonot numerot johtuvat laiskuudestani ja siitä ettei minua kiinnostanut opiskella. Joka kerta kun sain kokeen, jossa numero oli huono, pelkäsin mennä kotiin ja kertoa minkä numeron olin saanut. Olinhan epäonnistunut. Lapsena kun maailman murheet eivät ole vielä suuret, on erittäin harmillista joutua elämään lahjakkaiden sisarusten varjossa.

(kuva)

Lapsesta asti olen kuitenkin nauttinut erilaisista esiintymistilanteista, koska silloin tein aina äidin ylpeäksi - vaikka lauloinkin pariin otteeseen välisoiton päälle ja kuulostin erittäin epävireiseltä. Kyseisenlaisissa tilanteissa koin ilmapiirin kannustavaksi: siitä huolimatta, että huomasin laulaneeni väärin ja nolostuin, sain silti kannustavat aplodit.

Olen kasvanut noista ajoista ja saanut myös äitini ymmärtämään, että hänen tuomitseva asenteensa minun koulunumeroitani kohtaan on ollut väärin. Olen päässyt eroon ajattelusta etten ole yhtä hyvä kuin sisareni tai ystäväni.  Olen myös kaikkien kanssaihmisten onneksi tiedostanut, ettei minusta tule maailmankuulua laulajaa.

Olen vihdoin ymmärtänyt sen kliseen arvon, että me kaikki olemme erilaisia. Meillä on erilaisia vahvuuksia ja meidän pitää keskittyä niihin kaikkien niiden virheiden etsimisten sijaan. Ihmiselle on luontaista epäonnistua ja tärkeintä on yrittää oppia virheistä joita teemme!

Tänään kuitenkin pysähdyin miettimään, että miten koulu ja erilaiset arvioinnit, arvostelut sekä kilpailut ovat minuun vaikuttaneet. Uskon, että erilaiset urheilukilpailut ovat olleet hyväksi ja olen oppinut epäonnistumisista, oppinut määrätietoisuutta ja tekemään töitä saavuttaakseni sen mitä haluan. Onnistumisen tunne hyvän numeron saadessani on ollut riemua, mutta toisaalta se on jotenkin vääristynyttä.

Miksi oppimisen pitäisi olla arvosteltua? Emmehän me ole kopiota opettajistamme, emmekä välttämättä osaa, tai edes halua, ajatella asioita samalla tavalla kuin he. Kurssivaatimukset ovat kurssivaatimuksia, mutta tarkoittaako se että ideaali oppija tietää koko kurssisisällön kaikkinensa niinkuin se on ennaltakäsin määrätty?

Oletko koskaan ajatellut jos hyvän numeron sijasta saisitkin opettajaltasi sanallista palautetta, että olet tehnyt hienoa työtä?

Siinä pienessä lapsessa joka sisälläni vieläkin asuu elää vieläkin muistot noista hetkistä, kun äitini sanoi, ettei halua allekirjoittaa huonoja numeroitani. Kuitenkin sitäkin elävämmin mieleeni palaavat ne muistot, kuinka äitini itki ylpeydestä ala-asteen joulujuhlan jälkeen, koska olin laulanut kyseisessä tapahtumassa. Äitini oli minusta niin ylpeä, vaikka en ole koskaan ollut mikään kyvykäs laulaja. Mutta se halu ja ilo joka minulla laulamisessani oli, sai hänet liikuttumaan kyyneliin.

Kannustavassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä oppiminen, parhaansa yrittäminen sekä onnistumisen riemu tuottavat lopulta parhaan lopputuloksen!

 

Sen vuoksi olenkin itse oppimassa asioista kyseisenlaisessa ympäristössä - Meidän omassa opiskelijakunnassa Camoksessa ja nimenomaisesti Camoksen hallituksessa. Olen oppinut paljon aina ihmissuhteista todella käytännöllisiin asioihin, kuten neuvottelutaitojeni parantamiseen ja kirjanpitoon. (Voitteko uskoa, että tradenomiopiskelija, joka on suorittanut kirjanpidonkurssin arvosanalla kolme, joutui pyytämään kirjanpitäjältä selitystä erinäisiin mysteerilukuihin kirjanpidossa?)

Matkan varrella olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin ja saanut ihania uusia ystäviä. Olen uhrannut aikaa opinnoiltani, mutta olen silti noin puoli vuotta kurssitovereitani edellä. Olen päässyt etuoikeutettuna reissaamaan ja edustamaan opiskelijakuntaamme aina ruotsinlaivalle saakka ;). Olen päässyt kertomaan mielipiteeni ja vaatimaan opiskelijoiden etuja tärkeissä kokouspöydissä. Unohtamatta niitä leppoisia ja nauravaisia illanistujaisia uusien ystävien seurassa.

Kaiken hyvän lisäksi olen kokenut, että minua ja panostustani arvostetaan, täysin arvostelematta. Olen hyvä sellaisena kuin olen, kukaan ei tuomitse minua tehdessäni virheitä oppimisen polullani. Sen sijaan minua kannustetaan olemaan aina vain parempi. Tämä on sitä oppimista, mitä haluan tehdä, näin se mielestäni kuuluisikin tehdä. Silloin kun tuntuu, että kuljet vastatuuleen, sinulla on ihmiset ympärilläsi tukemassa sinua ja hurraavat kanssasi onnistuessasi.

Teen kaiken tämän oppiakseni ja ollakseni parempi. Samalla koen edistäväni niin omia, kuin muidenkin opiskelijoiden etuja. Nimittäin vaikuttaminen on tärkeää, koska valintamme ja toimemme määrittelevät pitkälti sen kuinka me itse ja ihmiset ympärillämme voivat. Minä haluan meidän kaikkien voivan hyvin, mutta haluan sinun auttavan minua tekemään meidän arjestamme paremman.

Toivottavasti teet sen meidän kaikkien, sekä itsesi vuoksi
- tässä on sinun mahdollisuutesi -
hae kanssani Camoksen hallitukseen.

Camos luovutti

Tiedoksi  ja muistutukseksi kaikille: 

RAMK vs. LaY verenluovutuskampanja pyörii vielä tämän viikon perjantaihin asti! Camoksen luovutuskelpoiset edustajat kantoivat jo kortensa ketoon eilen ja havaitsivat että nimiä on kertynyt listalle jo ihan mukavasti, mutta Yliopiston väellä on vielä vähän kaulaa.

Joten käyppä ihmeessä ojentamassa auttava kätesi!

Alkuun vielä hymyilytti 

Veripalvelun ystävällinen henkilökunta pitää luovuttajista hyvää huolta!

Ja sitten enää ei...

Auttamisen ilon lisäksi verta luovuttaessa saa esimerkiksi tietoonsa oman hemoglobiiniarvon!

Tällä kertaa pääsihteeri otti takkiin Terolta luvuin 152-162...

Rovaniemen Veripalvelu on auki seuraavasti:

ma, ti, to 12-18 
ke, pe 11-16

  

  

Ja vinkkinä opiskelijoille näin loppukuusta:
Luovuttajat "palkitaan" hyvillä eväillä!
Joten käsissä on todellinen win-win tilanne :) 

Halloween is coming! Finnish way to do that?