Miksi oppimista pitää arvioida? Miksemme voi ainoastaan oppia ja pitää huoli että osaamme tarvittavat asiat? Miksi meidän täytyy tuijottaa virheitä ja tuloksen ollessa jotain muuta kuin korkein mahdollinen arvosana, tiedämme epäonnistuneemme jossain?
Tiedostan kyllä että ilman arviontia olisi mahdotonta tehdä eroa oppilaiden välillä. Jotkut ihmiset luistaisivat opinnoista ja tekisivät sen vähiten vaadittavan määrän työtä ja arviointi olisi siltikin tasavertaista. Mutta niinhän se on myös työelämässä: Jotkut hoitavat työnsä niin, etteivät saa potkuja, kun taas jotkut ihmiset ovat ylitunnollisia ja uhraavat jopa henkilökohtaisen elämänsä työnsä puolesta. Uskallan kuitenkin luottaa siihen, että he jotka kiitosta todella ansaitsevat, he sitä myös saavat.
Miksi siis kaikesta huolimatta ruokimme tätä virheitä osoittelevaa oppimistapaa lähes kaikkialla maailmassa?
Minulla on kaksi äärimmäisen lahjakasta siskoa, jotka ovat aina pärjänneet opinnoissaan. Se on ollut heille helppoa, koska heillä on hyvä muisti ja analyyttinen ajattelutapa on heille luontaista. Yläasteella sekä molemmat siskoni että kanssani samaan aikaan peruskoulusta valmistuneen neljä ystävääni ovat saaneet kymmenen parhaan opiskelijan joukossa stipendin koulun parhaista keskiarvoista. Siskoillani yläasteen päättötodistusten keskiarvot olivat 9,6 ja 9,8.
Minulla "vaivaiset" 8,3.
Olenko siis huonompi kuin siskoni? Tai ystäväni, jotka pärjäsivät loistavasti koulussa.
Äitini ilmoitti jo ala-asteella minulle, ettei hän allekirjoita huonoja numeroita. Äitini mielestä huonot arvosanat alkoivat numerolla seitsemän tai pienemmällä. Äitini oletti, että huonot numerot johtuvat laiskuudestani ja siitä ettei minua kiinnostanut opiskella. Joka kerta kun sain kokeen, jossa numero oli huono, pelkäsin mennä kotiin ja kertoa minkä numeron olin saanut. Olinhan epäonnistunut. Lapsena kun maailman murheet eivät ole vielä suuret, on erittäin harmillista joutua elämään lahjakkaiden sisarusten varjossa.
 |
| (kuva) |
Lapsesta asti olen kuitenkin nauttinut erilaisista esiintymistilanteista, koska silloin tein aina äidin ylpeäksi - vaikka lauloinkin pariin otteeseen välisoiton päälle ja kuulostin erittäin epävireiseltä. Kyseisenlaisissa tilanteissa koin ilmapiirin kannustavaksi: siitä huolimatta, että huomasin laulaneeni väärin ja nolostuin, sain silti kannustavat aplodit.
Olen kasvanut noista ajoista ja saanut myös äitini ymmärtämään, että hänen tuomitseva asenteensa minun koulunumeroitani kohtaan on ollut väärin. Olen päässyt eroon ajattelusta etten ole yhtä hyvä kuin sisareni tai ystäväni. Olen myös kaikkien kanssaihmisten onneksi tiedostanut, ettei minusta tule maailmankuulua laulajaa.
Olen vihdoin ymmärtänyt sen kliseen arvon, että me kaikki olemme erilaisia. Meillä on erilaisia vahvuuksia ja meidän pitää keskittyä niihin kaikkien niiden virheiden etsimisten sijaan. Ihmiselle on luontaista epäonnistua ja tärkeintä on yrittää oppia virheistä joita teemme!
Tänään kuitenkin pysähdyin miettimään, että miten koulu ja erilaiset arvioinnit, arvostelut sekä kilpailut ovat minuun vaikuttaneet. Uskon, että erilaiset urheilukilpailut ovat olleet hyväksi ja olen oppinut epäonnistumisista, oppinut määrätietoisuutta ja tekemään töitä saavuttaakseni sen mitä haluan. Onnistumisen tunne hyvän numeron saadessani on ollut riemua, mutta toisaalta se on jotenkin vääristynyttä.
Miksi oppimisen pitäisi olla arvosteltua? Emmehän me ole kopiota opettajistamme, emmekä välttämättä osaa, tai edes halua, ajatella asioita samalla tavalla kuin he. Kurssivaatimukset ovat kurssivaatimuksia, mutta tarkoittaako se että ideaali oppija tietää koko kurssisisällön kaikkinensa niinkuin se on ennaltakäsin määrätty?
Oletko koskaan ajatellut jos hyvän numeron sijasta saisitkin opettajaltasi sanallista palautetta, että olet tehnyt hienoa työtä?
Siinä pienessä lapsessa joka sisälläni vieläkin asuu elää vieläkin muistot noista hetkistä, kun äitini sanoi, ettei halua allekirjoittaa huonoja numeroitani. Kuitenkin sitäkin elävämmin mieleeni palaavat ne muistot, kuinka äitini itki ylpeydestä ala-asteen joulujuhlan jälkeen, koska olin laulanut kyseisessä tapahtumassa. Äitini oli minusta niin ylpeä, vaikka en ole koskaan ollut mikään kyvykäs laulaja. Mutta se halu ja ilo joka minulla laulamisessani oli, sai hänet liikuttumaan kyyneliin.
Kannustavassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä oppiminen, parhaansa yrittäminen sekä onnistumisen riemu tuottavat lopulta parhaan lopputuloksen!
Sen vuoksi olenkin itse oppimassa asioista kyseisenlaisessa ympäristössä - Meidän omassa opiskelijakunnassa Camoksessa ja nimenomaisesti Camoksen hallituksessa. Olen oppinut paljon aina ihmissuhteista todella käytännöllisiin asioihin, kuten neuvottelutaitojeni parantamiseen ja kirjanpitoon. (Voitteko uskoa, että tradenomiopiskelija, joka on suorittanut kirjanpidonkurssin arvosanalla kolme, joutui pyytämään kirjanpitäjältä selitystä erinäisiin mysteerilukuihin kirjanpidossa?)
Matkan varrella olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin ja saanut ihania uusia ystäviä. Olen uhrannut aikaa opinnoiltani, mutta olen silti noin puoli vuotta kurssitovereitani edellä. Olen päässyt etuoikeutettuna reissaamaan ja edustamaan opiskelijakuntaamme aina ruotsinlaivalle saakka ;). Olen päässyt kertomaan mielipiteeni ja vaatimaan opiskelijoiden etuja tärkeissä kokouspöydissä. Unohtamatta niitä leppoisia ja nauravaisia illanistujaisia uusien ystävien seurassa.
Kaiken hyvän lisäksi olen kokenut, että minua ja panostustani arvostetaan, täysin arvostelematta. Olen hyvä sellaisena kuin olen, kukaan ei tuomitse minua tehdessäni virheitä oppimisen polullani. Sen sijaan minua kannustetaan olemaan aina vain parempi. Tämä on sitä oppimista, mitä haluan tehdä, näin se mielestäni kuuluisikin tehdä. Silloin kun tuntuu, että kuljet vastatuuleen, sinulla on ihmiset ympärilläsi tukemassa sinua ja hurraavat kanssasi onnistuessasi.
Teen kaiken tämän oppiakseni ja ollakseni parempi. Samalla koen edistäväni niin omia, kuin muidenkin opiskelijoiden etuja. Nimittäin vaikuttaminen on tärkeää, koska valintamme ja toimemme määrittelevät pitkälti sen kuinka me itse ja ihmiset ympärillämme voivat. Minä haluan meidän kaikkien voivan hyvin, mutta haluan sinun auttavan minua tekemään meidän arjestamme paremman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti