Tällä kertaa bloggaus ei liity kyllä melkein mitenkään opiskeluun, mutta äläkää ottako itteenne... :)
Törmäsinpäs tänään pysäyttävään bloggaukseen. Siinä ruoskittiin aika kovin sanoin shoppailua. Jokin joka on pyörinyt sielun sopukoissa jo pidempään pääsi vihdoin täysin voimin tietoisuuteen: syyllisyys.
Tunnustan että olen hurahtanut täysin shoppailun iloihin. En ole ollut mikään minimalisti koskaan, mutta jälkikasvua saatuani homma lähti täysin lapasesta. Mitäs sitä äitiyslomalla muuta tekisi kun shoppailisi? Lisäksi lapsen tarpeilla on helppo selitellä asioita parhain päin. Erityisesti viime aikoina selittely on tosin kääntynyt sellaiseen suuntaan että lapselle tärkeintä on onnellinen äiti. Ja äiti on onnellinen kun saa käsitellä arjen iloja ja suruja räteillä ja lumpuilla. Ostan kun olen allapäin, ostan kun olen iloinen, ostan kun on tylsää, ostan kun on hauskaa. Ostan yksin ja ostan yhdessä. Olen iloinen kun muutkin ostavat.
On niin helppo rakastua tavaroihin. Vähintään neljä kertaa vuodessa iloksemme keksitään toinen toistaan kauniimpia värejä ja kuoseja. Eikä tämä rajoitu vain vaatteisiin ja asusteisiin. Jatkuvasti markkinoille tulee myös uusia astioita ja kodinkoneita ja kosmetiikkaa ja sisustustarvikkeita ja puhelimia ja ja ja...
Mutta nyt se loppui! Tai, no, ainakin väheni. Lupaan ja vannon kriittisesti tarkastella omaa kulutustani ja pyrkiä löytämään kultaisen keskitien. Tai, no, saamaan edes jotain rotia tähän hommaan.
Blogiteksti johon viittasin löytyy täältä: http://www.lily.fi/juttu/shoppaus-sairaus?page=1
torstai 29. maaliskuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Prosessing Prosessing...
On se oivaa, kun opettajamme esittelee Power Point -esityksessä, lähteen "Wikipedia". Huomionarvoisesti hän kuitenkin mainitsee, ettei näin kuulu sitten hänen kollegoidensa palautustehtävissä toimia. BIG SUPRISE!
Kuinka moni meistä onkaan joskus tarkistanut "faktoja" Wikipediasta? Koulutyön tuoksinnassa voin myöntää etsineeni auvoisaa tulevaisuutta ja helppoa vastausta tuolta tietopankin syövereistä. Sitähän luonnollisesti EI saisi tehdä. Olen kehittänytkin toimintaani varmaan monelle opiskelijalle tutun toimintatavan. Haen ensin Wikipediasta tiedon rippeitä ja sitten alan tarkistamaan tiedon paikkaansapitävyyttä! Tällöin voin kirjata lähteeksi aivan luotettavia tietolähteitä. Ideahan lähti kuitenkin Wikipediasta...Helppoa kuin heinänteko!
Minulla on kehittynyt tässä ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana sellainen mutu-tuntuma, että kyllä me täällä koulussa haluamme tehdä asioita vaikean kautta! Välillä saamme yksinkertaisetkin asiat monimutkaistettua niin paljon, että asian todellista yksinkertaisuutta on vaikea edes todeta.
Esimerkkinä täytynee mainita ServiceDesk -palvelut. Minä menin kysymään yksinkertaista asiaa neljältä toimistossa istuvalta herrasmieheltä. Kyseessä oli lukkiutuneen sähköpostin aukaiseminen uudella salasanalla. Kysyessäni, voinko lukituksen purkaa -- tässä ja heti -- vastaukseksi sain neljä kättä jotka osoittivat minulle takanani olevaa tussitaulua. Pyörähdin ympäri ja ihmettelin, että mitä tässä mahdettiin osoittaa?
No, ServiseDeskin yhteystietoja!!! He neuvoivat minua laittamaan asiasta sähköpostia, tai asian ollessa kiireinen soittamaan taululla olevaan puhelinnumeroon. Todellisuudessa puhelimeen vastasi eräs herrasmiehistä, joka minulle sen numeron antoi.
Tähän tämä nykypäivä on älyttömyydessään mennyt, ainakin meidän koulumme IT-palveluiden osalta! Missä on asiakaspalvelu?
Toki tähän samaan hengenvetoon täytyy mainita, että olen soittanut monen monta kertaa ServiceDeskin numeroon ja saanut vaivattomasti apua ongelmiini, ettei toimintaa sikäli voi moittia. Erilaiset etäpalveluden tuottamiset kuitenkin syövät vähän ihmisten välistä todellista kanssakäymistä ja ME-henki kärsii. Miettikää nyt meidän IT -turrikoita, jotka pysyttelevät omassa huoneessaan ilman ulkopuolisten ihmisten vierailuja -- tylsää!
Kaikille oikein mukavaa päivää ja pidetään ME-henki yllä! ;)
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Vielä kerran tuutori!
Tuutorileirin pölyt ovat jo hieman hälvenneet ja pääsihteeri on (ehkä, jos luoja suo) muistanut hoitaa tällä viikolla kaikki ne hommat jotka oli siirretty "tuutorileirin jälkeen"- mappiin.
Leirillä olikin sitten kerrassaan loistava porukka! Todella aktiivisia ja innokkaita tuutorintaimia, kuten kuvasta näkyy:
Leiri piti kuitenkin sisällään (onneksi) paljon muutakin kuin vanhojen tuutorien viisastelua ja Camoksen jeesustelua. Eve ja Sampo esimerkiksi raahasivat porukan pakkaseen ja potkupalloilemaan.
Leirillä olikin sitten kerrassaan loistava porukka! Todella aktiivisia ja innokkaita tuutorintaimia, kuten kuvasta näkyy:
Leiri piti kuitenkin sisällään (onneksi) paljon muutakin kuin vanhojen tuutorien viisastelua ja Camoksen jeesustelua. Eve ja Sampo esimerkiksi raahasivat porukan pakkaseen ja potkupalloilemaan.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Ready, Set, Tutor!
Tänään starttaa Camoksen kevään kenties suurin ponnistus: uusien tuutorien koulutus! Pääsihteeri sätkii toimistolla lähtökuopissa ja ahdistelee. Onko kaikki nyt varmasti muistettu? Tuleehan bussi varmasti ajoissa viemään meidät leiripaikalle? Entä jos leiripaikan varaus onkin hävinnyt? Entä jos Leiripaikka onkin palanut? Missä on meidän plan B? Osaankohan varmasti ajaa koulun pakettiautolla?
Käytännön asioista stressaaminen kuuluu toki pääsihteerin työnkuvaan. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin päästää irti ja antaa mennä. Sillä jos joku on varmaa, niin se että nillittävät änkyrät eivät ainakaan paranna ilmapiiriä. Nyt on turha enää murehtia sitä tänä aamuna havaittua seikkaa että koulutuskutsuhin pääsikin ohjelmasta viimeistellyn version sijasta luonnos (hupsista keikkaa...).
Ja hyvän ilmapiirin ja yhteishengen luominen ovat koulutuksen keskeisiä tavoitteita. Sillä tulevat tuutorit ovat totisesti hienoja ihmisiä. He haluavat uhrata aikaa ja nähdä vaivaa toisten auttamiseksi. On vain ja ainoastaan oikeus ja kohtuus että Camos tekee kaikkensa että he myös viihtyisivät pestissään. Tämän edesauttamiseksi olemme pyrkineet kehittämään muun muassa yhteydenpitojärjestelmää. Tiedonkulun ikuisuusongelma tuskin kertarysäyksellä näin ratkeaa, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Tämänkin väylän kautta haluan toivottaa uudet tuutorit erittäin tervetulleeksi koulutukseen! Toivottavasti mieli on avoin ja sydän lempeä! Haluan myös välittää jo näin etukäteen kiitokseni vanhoille tuutoreille, jotka täysin vapaaehtoisesti ja intoa puhkuen osallistuivat ponnistukseemme. Kokemuksenne on korvaamattoman tärkeä informaationlähde ja on ollut ilo työskennellä kanssanne!
Kohta aloitetaan!
Tarkastuslista:
Videotykki: Check.
Kangas: Hae.
Kone: Kai joku hoitaa?
Koulutusmateriaalit: Melekein.
Reipas ja iloinen mieli: No Todellakin!
Käytännön asioista stressaaminen kuuluu toki pääsihteerin työnkuvaan. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin päästää irti ja antaa mennä. Sillä jos joku on varmaa, niin se että nillittävät änkyrät eivät ainakaan paranna ilmapiiriä. Nyt on turha enää murehtia sitä tänä aamuna havaittua seikkaa että koulutuskutsuhin pääsikin ohjelmasta viimeistellyn version sijasta luonnos (hupsista keikkaa...).
Ja hyvän ilmapiirin ja yhteishengen luominen ovat koulutuksen keskeisiä tavoitteita. Sillä tulevat tuutorit ovat totisesti hienoja ihmisiä. He haluavat uhrata aikaa ja nähdä vaivaa toisten auttamiseksi. On vain ja ainoastaan oikeus ja kohtuus että Camos tekee kaikkensa että he myös viihtyisivät pestissään. Tämän edesauttamiseksi olemme pyrkineet kehittämään muun muassa yhteydenpitojärjestelmää. Tiedonkulun ikuisuusongelma tuskin kertarysäyksellä näin ratkeaa, mutta yrittänyttä ei laiteta!
Tämänkin väylän kautta haluan toivottaa uudet tuutorit erittäin tervetulleeksi koulutukseen! Toivottavasti mieli on avoin ja sydän lempeä! Haluan myös välittää jo näin etukäteen kiitokseni vanhoille tuutoreille, jotka täysin vapaaehtoisesti ja intoa puhkuen osallistuivat ponnistukseemme. Kokemuksenne on korvaamattoman tärkeä informaationlähde ja on ollut ilo työskennellä kanssanne!
Kohta aloitetaan!
Tarkastuslista:
Videotykki: Check.
Kangas: Hae.
Kone: Kai joku hoitaa?
Koulutusmateriaalit: Melekein.
Reipas ja iloinen mieli: No Todellakin!
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Kahdeksanvuotiaana
Minulle kävi kerran kahdeksanvuotiaana niin että sain syntymäpäivälahjaksi rahaa. Paljon rahaa. Isäni sanoi minulle että ainakin osa pitää viedä pankkiin. Olin hieman tympääntynyt asiasta, mutta lopulta ymmärsin että se olisi pitkällä tähtäimellä järkevää. Luovutin hänelle 60 markkaa, eli vähän yli puolet potista. Luotin täysin siihen että hän kunnioittaa yhteistyötaitoani sekä kypsää vastuunkantoani ja toimittaa rahat asianmukaisesti pankkiin. Tulevaisuudessa uhraukseni palkittaisiin. Korkojen kera.
Myöhemmin minua alkoi epäilyttämään. Rahojen luovuttamisen jälkeen asiasta ei oltu puhuttu enää sen kummemmin, enkä ollut nähnyt minkään valtakunnan talletuskuittia. Päätinkin mennä kovistelemaan isääni asiasta. Hän käyttäytyi ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt mistä puhuin. Kuittia ei myöskään tietenkään löytynyt. Marssin pankkiin. Koska elettiin kultaista 90-lukua, tutut pankkitädit antoivat rahaa ja tietoja ilman henkilöllisyystodistuksia ja valtakirjoja. Sainkin tietää, ettei tililläni oli tasan 60 markkaa vähemmän kuin siellä pitäisi olla.
Tämän lapsuudentraumani vuoksi pystyn samaistumaan erittäin hyvin Finnairin työntekijöiden tilanteeseen. Tiedän tasan tarkkaan mikä on "se tunne kun teet vastuullisen päätöksen uskoen uhrauksen ja pitkäjänteisyyden mukanaan tuomaan suurempaan hyvään ja huomaatkin tulleesi -anteeksi karkeuteni- kustuksi silmään".
Sitkeydellä ja peräänantamattomuudella sain isäni lopulta myöntämään, ettei ollut muistanut (tai todennäköisemmin viitsinyt) viedä rahojani pankkiin. Hermostuin isälle, juorusin äidille ja sain omani takaisin. Viivästyskorkojen kera. Lopulta jäin siis vielä enemmän voitolle ja "paha" sai palkkansa.
Sitkeyttä ja peräänantamattomuutta vaaditaan myös edunvalvontajärjestöiltä. Ja, kuten tapaus AKT osoittaa, on myös tervettä tarkastella omaa toimintaa kriittisesti. Jotta voi vaatia läpinäkyvyyttä, on oltava sellainen myös itse. Millaisen kuvan antaa jäsenilleen järjestö jonka oma pesä on hoitamatta?
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet minut pohtimaan myös opiskelijakuntien ja erityisesti Camoksen roolia. Mikä on keskeinen tarkoituksemme ja tehtävämme? Mitä jäsenemme odottavat meidän tekevän? Tietävätkö he mitä olemme tekemässä? Onko toimintamme läpinäkyvää?
Itse hahmotan opiskelijakunnan tehtävän ensisijaisesti edunvalvonnan kautta, vaikka näkyvin toiminta taitaakin olla opiskelijakorttien välittäminen. Edunvalvonnalla pyrimme varmistamaan ettei kukaan yritä "vetää välistä" ja että opiskelijoiden ääni kuuluu päätöksenteossa. Se, kuinka hyvin tässä onnistumme, on jokaisen jäsenen itse päätettävissä. Varmaa on kuitenkin että työtä on paljon ja ettei se lopu koskaan. Valppaana on oltava 24/7, sillä aina, ja jokaisessa organisaatiossa, on niitä isejä jotka unohtavat viedä lapsensa rahat pankkiin.
Myöhemmin minua alkoi epäilyttämään. Rahojen luovuttamisen jälkeen asiasta ei oltu puhuttu enää sen kummemmin, enkä ollut nähnyt minkään valtakunnan talletuskuittia. Päätinkin mennä kovistelemaan isääni asiasta. Hän käyttäytyi ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt mistä puhuin. Kuittia ei myöskään tietenkään löytynyt. Marssin pankkiin. Koska elettiin kultaista 90-lukua, tutut pankkitädit antoivat rahaa ja tietoja ilman henkilöllisyystodistuksia ja valtakirjoja. Sainkin tietää, ettei tililläni oli tasan 60 markkaa vähemmän kuin siellä pitäisi olla.
Tämän lapsuudentraumani vuoksi pystyn samaistumaan erittäin hyvin Finnairin työntekijöiden tilanteeseen. Tiedän tasan tarkkaan mikä on "se tunne kun teet vastuullisen päätöksen uskoen uhrauksen ja pitkäjänteisyyden mukanaan tuomaan suurempaan hyvään ja huomaatkin tulleesi -anteeksi karkeuteni- kustuksi silmään".
Sitkeydellä ja peräänantamattomuudella sain isäni lopulta myöntämään, ettei ollut muistanut (tai todennäköisemmin viitsinyt) viedä rahojani pankkiin. Hermostuin isälle, juorusin äidille ja sain omani takaisin. Viivästyskorkojen kera. Lopulta jäin siis vielä enemmän voitolle ja "paha" sai palkkansa.
Sitkeyttä ja peräänantamattomuutta vaaditaan myös edunvalvontajärjestöiltä. Ja, kuten tapaus AKT osoittaa, on myös tervettä tarkastella omaa toimintaa kriittisesti. Jotta voi vaatia läpinäkyvyyttä, on oltava sellainen myös itse. Millaisen kuvan antaa jäsenilleen järjestö jonka oma pesä on hoitamatta?
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet minut pohtimaan myös opiskelijakuntien ja erityisesti Camoksen roolia. Mikä on keskeinen tarkoituksemme ja tehtävämme? Mitä jäsenemme odottavat meidän tekevän? Tietävätkö he mitä olemme tekemässä? Onko toimintamme läpinäkyvää?
Itse hahmotan opiskelijakunnan tehtävän ensisijaisesti edunvalvonnan kautta, vaikka näkyvin toiminta taitaakin olla opiskelijakorttien välittäminen. Edunvalvonnalla pyrimme varmistamaan ettei kukaan yritä "vetää välistä" ja että opiskelijoiden ääni kuuluu päätöksenteossa. Se, kuinka hyvin tässä onnistumme, on jokaisen jäsenen itse päätettävissä. Varmaa on kuitenkin että työtä on paljon ja ettei se lopu koskaan. Valppaana on oltava 24/7, sillä aina, ja jokaisessa organisaatiossa, on niitä isejä jotka unohtavat viedä lapsensa rahat pankkiin.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Teemaviikko kymppi
Meillä Lapissa suotaisi puhuttavan hiihtolomaviikosta -- Mutta kun en hiihdä.
Koulu puhuu itseopiskeluviikosta -- Mutta kuka meistä itseopiskelee?
Sairasaalto liikkeellä -- Täytynee puhua flunssaviikosta!
Tänään on juhlittu naistepäivää -- Voisimme puhua naistenviikosta, eikös? ;)
Viikkolla kymmenen sai jo pukea aurinkolasit -- Tulevaisuus häikäisee -viikko siis!
Monet on tällä viikkolla reissussa -- Kutsuttakoon tätä siis reissuviikoksi?
Juhlin huomenna ystäväni syntymäpäivää -- Voisin siis juhlia ystävyyttä koko viikon <3
Monet juhlivat kaikenlaisin menoin -- Bileviikko(ko)!
Kaikki etsivät jo kesätöitä... -- Työhönhakuviikkohan se täytyy olla!
Ihmiset haluavat rentoutua -- Stressitön viikko kiireisessä nykymaailmassa? NoNo!
Facebook kaatui hetkellisesti tällä viikkolla -- Olisiko siis maailmanlopun viikko, ohhoh!
Mikä oli sinun viikkosi teema?
Meidän riveissä se mahtoi olla Kaaoksen vastustus -viikko, sillä suunnittelimme Camoksen porukan kanssa tulevan kevään tapahtumia, erityisesti jo viikon päästä starttavaa tuutorikoulutusta!
Haluamme toivottaa kaikille näin Teemaviikko kympin puitteissa aivan ihanaa loppuviikkoa! Maanantaina taas sorvin ääreen, toivottavasti tapaamme mahdollisimman monia RAMKilaisia vielä kevään mittaan :)
Koulu puhuu itseopiskeluviikosta -- Mutta kuka meistä itseopiskelee?
Sairasaalto liikkeellä -- Täytynee puhua flunssaviikosta!
Tänään on juhlittu naistepäivää -- Voisimme puhua naistenviikosta, eikös? ;)
Viikkolla kymmenen sai jo pukea aurinkolasit -- Tulevaisuus häikäisee -viikko siis!
Monet on tällä viikkolla reissussa -- Kutsuttakoon tätä siis reissuviikoksi?
Juhlin huomenna ystäväni syntymäpäivää -- Voisin siis juhlia ystävyyttä koko viikon <3
Monet juhlivat kaikenlaisin menoin -- Bileviikko(ko)!
Kaikki etsivät jo kesätöitä... -- Työhönhakuviikkohan se täytyy olla!
Ihmiset haluavat rentoutua -- Stressitön viikko kiireisessä nykymaailmassa? NoNo!
Facebook kaatui hetkellisesti tällä viikkolla -- Olisiko siis maailmanlopun viikko, ohhoh!
Mikä oli sinun viikkosi teema?
Meidän riveissä se mahtoi olla Kaaoksen vastustus -viikko, sillä suunnittelimme Camoksen porukan kanssa tulevan kevään tapahtumia, erityisesti jo viikon päästä starttavaa tuutorikoulutusta!
Haluamme toivottaa kaikille näin Teemaviikko kympin puitteissa aivan ihanaa loppuviikkoa! Maanantaina taas sorvin ääreen, toivottavasti tapaamme mahdollisimman monia RAMKilaisia vielä kevään mittaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)