tiistai 18. joulukuuta 2012

Greetings from Spain!


Text created by Laura Kärkkäinen who lost her password to the blog... :D 

Laura is a member of Camos Board who has been in Barcelona since May. Here's her thoughts about doing a rehearsal abroad!



"My decision to do the advanced training in Barcelona had several reasons. I did my exchange program here and I fell in love with Catalonya that with its rich culture differentiates a lot from the rest of Spain. In addition,  I was  enthusiastic in learning fluent Spanish. 

The most challenging and time-consuming phase of the process was first to get hired and later to pass the training course. I feel very proud of myself to have managed to find a job in the middle of the economical crises that Spain is struggling with.  I was supposed to stay here over the summer but as I got this opportunity thanks to the Erasmus movement Rovaniemi University of Applied sciences, this is my eight month here!

Training course was very intense, interesting and challenging. Even though my level of Spanish is rather high, sometimes I faced moments of despair. The last challenge during the training course of 2 weeks was to pass the final exams that were held partly in English. I was extremely exhausted and I remember how I cried at the parking lot of the airport after having passed the exams with a good degree.

Finally, I started to work as a passenger service agent at check-in, boarding gates and Lost & Found department.




Me in my Uniform


My personal experiences during the training/working period for Menzies Aviation were positive, challenging and rewarding. It has not been easy to realize the cultural and linguistic differences between the cultures and equality in working life. I got friends at the work and received a decent training before the first shifts. The majority of my colleagues and supervisors treated me kindly and I got to work independently.

Despite the fact that I have earned less than 50 % of what I would have earned in Finland, I appreciate this experience. The biggest reason for my ambition to survive abroad is my strong will to live independently. Sometimes it’s very hard because the feeling of certain “homelessness” is following me wherever I go.

What comes to the international ambiance, I have to tell that due to my open-minded personality I find it easier to live abroad than in Finland. Spanish people live with their whole heart and so do I. I never have to talk quietly or stop laughing/crying as some people suggest me to do in my home country. 

As Barcelona is a big metropolitan, you can find all kind of people here. For many people, this is a city where you are encouraged to find your own way. Wandering among other survivors somehow gives one comfort and strength we all need in this life.

My tip for the students traveling to Spain is to study Spanish as much as possible because otherwise it's hard to manage with the local people. Students who don’t know any Spanish should not study or do their trainings at the local enterprises because it's surprisingly challenging since local people do not have as high level of English as Finnish people do. Having at least good basics in Spanish help students to find accommodation without getting “robbed”, open a local bank account, get a library card and transportation card etc.

Now that my working/training has finished, I am ready to return to Rovaniemi and finish my studies. I hope to be able to communicate with international students and listen to their experiences, worries and joys! As next year I will be concentrating on the well being of students, I am willing to organize laid back reunions at the living room of students, right in front of the Student Union’s office.

See you in January!

-Laura-"

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Jäsenmaksun verran joulumieltä

Kun meidän suvulla on joulu, on lahjojen avaaminen aina parin tunnin show jonka jälkeen aikuiset istuvat epätoivoisena roskien seassa ja lapset käyvät kierroksilla kun eivät tiedä millä lelulla leikkisi ensin. Viimeistään helmikuussa minä ja sisarukseni saamme rojuhepulin ja väintään puolet joululahjoista lähtevät roskiin tai kierrätykseen.

Siksipä omatunnossa tuntui vihlaisu välittömästi kun luin IBSin sivulta Facebookista Inno Barents Labin kampanjasta jossa kerätään pehmoleluja Murmanskin orpokoteihin. Siellä nimittäin kolmea lasta kohden on pahimmillaan vain yksi lelu.






Harmikseni olin saanut viimeisimmän rojuhepulin marraskuun alussa, jolloin raahasin jätessäkillisen leluja kierrätykseen. Kun ehdotin että osallistuisimme porukalla Camoksen kanssa, olivat kaikki heti mukana. Koska totesimme omat pehmoleluvarastomme hieman niukiksi, päätimme että hankimme lisäksi kirpputorilta leluja opiskelijakunnan vuosimaksua vastaavalla summalla.




Ilahduimme suuresti kun havaitsimme millaisen kasan todella hyväkuntoisia leluja tuolla summalla saikaan!






23 euroa on todella pieni hinta siitä että sillä tehdään kolmisenkymmentä lasta iloiseksi -edes hetkeksi!







Leluja kerätään Rovaniemen Prismassa vielä tämän viikon loppuun asti, joten kaikki nyt tyhjentämään omista, kaverien ja vanhempien kaapeista ylimääräiset pois ja joulumieltä tuottamaan!


Ja ihanaa joulunodotusta kaikille!
Kohta on jo L_O_M_A!
Jee!


lauantai 1. joulukuuta 2012

Learning without grading?

Tänään ilahduin huomatessani, että sain 90/100 pistettä myynnin roolileikistä jossa myin pahaa aavistamattomalle luokkatoverilleni hammastahnan. Kerroin kämppäkavereilleni tuloksestani ja keskustelun lomassa totesin heille, että uskon että olisin varmasti pärjännyt itse tehtävässä paremmin, jos en olisi jännittänyt kyseistä arviointitilannetta.  Tilanteessa jossa tiedät että sinua arvostellaan ja virheitäsi tuijotetaan suurennuslasin kanssa jännittäminen on lähes väistämätöntä.

Miksi oppimista pitää arvioida? Miksemme voi ainoastaan oppia ja pitää huoli että osaamme tarvittavat asiat? Miksi meidän täytyy tuijottaa virheitä ja tuloksen ollessa jotain muuta kuin korkein mahdollinen arvosana, tiedämme epäonnistuneemme jossain?



Tiedostan kyllä että ilman arviontia olisi mahdotonta tehdä eroa oppilaiden välillä. Jotkut ihmiset luistaisivat opinnoista ja tekisivät sen vähiten vaadittavan määrän työtä ja arviointi olisi siltikin tasavertaista. Mutta niinhän se on myös työelämässä: Jotkut hoitavat työnsä niin, etteivät saa potkuja, kun taas jotkut ihmiset ovat ylitunnollisia ja uhraavat jopa henkilökohtaisen elämänsä työnsä puolesta. Uskallan kuitenkin luottaa siihen, että he jotka kiitosta todella ansaitsevat, he sitä myös saavat.

Miksi siis kaikesta huolimatta ruokimme tätä virheitä osoittelevaa oppimistapaa lähes kaikkialla maailmassa?

Minulla on kaksi äärimmäisen lahjakasta siskoa, jotka ovat aina pärjänneet opinnoissaan. Se on ollut heille helppoa, koska heillä on hyvä muisti ja analyyttinen ajattelutapa on heille luontaista. Yläasteella sekä molemmat siskoni että kanssani samaan aikaan peruskoulusta valmistuneen neljä ystävääni ovat saaneet kymmenen parhaan opiskelijan joukossa stipendin koulun parhaista keskiarvoista. Siskoillani yläasteen päättötodistusten keskiarvot olivat 9,6 ja 9,8.

Minulla "vaivaiset" 8,3.

Olenko siis huonompi kuin siskoni? Tai ystäväni, jotka pärjäsivät loistavasti koulussa.

Äitini ilmoitti jo ala-asteella minulle, ettei hän allekirjoita huonoja numeroita. Äitini mielestä huonot arvosanat alkoivat numerolla seitsemän tai pienemmällä. Äitini oletti, että huonot numerot johtuvat laiskuudestani ja siitä ettei minua kiinnostanut opiskella. Joka kerta kun sain kokeen, jossa numero oli huono, pelkäsin mennä kotiin ja kertoa minkä numeron olin saanut. Olinhan epäonnistunut. Lapsena kun maailman murheet eivät ole vielä suuret, on erittäin harmillista joutua elämään lahjakkaiden sisarusten varjossa.

(kuva)
Lapsesta asti olen kuitenkin nauttinut erilaisista esiintymistilanteista, koska silloin tein aina äidin ylpeäksi - vaikka lauloinkin pariin otteeseen välisoiton päälle ja kuulostin erittäin epävireiseltä. Kyseisenlaisissa tilanteissa koin ilmapiirin kannustavaksi: siitä huolimatta, että huomasin laulaneeni väärin ja nolostuin, sain silti kannustavat aplodit.

Olen kasvanut noista ajoista ja saanut myös äitini ymmärtämään, että hänen tuomitseva asenteensa minun koulunumeroitani kohtaan on ollut väärin. Olen päässyt eroon ajattelusta etten ole yhtä hyvä kuin sisareni tai ystäväni.  Olen myös kaikkien kanssaihmisten onneksi tiedostanut, ettei minusta tule maailmankuulua laulajaa.

Olen vihdoin ymmärtänyt sen kliseen arvon, että me kaikki olemme erilaisia. Meillä on erilaisia vahvuuksia ja meidän pitää keskittyä niihin kaikkien niiden virheiden etsimisten sijaan. Ihmiselle on luontaista epäonnistua ja tärkeintä on yrittää oppia virheistä joita teemme!




Tänään kuitenkin pysähdyin miettimään, että miten koulu ja erilaiset arvioinnit, arvostelut sekä kilpailut ovat minuun vaikuttaneet. Uskon, että erilaiset urheilukilpailut ovat olleet hyväksi ja olen oppinut epäonnistumisista, oppinut määrätietoisuutta ja tekemään töitä saavuttaakseni sen mitä haluan. Onnistumisen tunne hyvän numeron saadessani on ollut riemua, mutta toisaalta se on jotenkin vääristynyttä.

Miksi oppimisen pitäisi olla arvosteltua? Emmehän me ole kopiota opettajistamme, emmekä välttämättä osaa, tai edes halua, ajatella asioita samalla tavalla kuin he. Kurssivaatimukset ovat kurssivaatimuksia, mutta tarkoittaako se että ideaali oppija tietää koko kurssisisällön kaikkinensa niinkuin se on ennaltakäsin määrätty?

Oletko koskaan ajatellut jos hyvän numeron sijasta saisitkin opettajaltasi sanallista palautetta, että olet tehnyt hienoa työtä?

Siinä pienessä lapsessa joka sisälläni vieläkin asuu elää vieläkin muistot noista hetkistä, kun äitini sanoi, ettei halua allekirjoittaa huonoja numeroitani. Kuitenkin sitäkin elävämmin mieleeni palaavat ne muistot, kuinka äitini itki ylpeydestä ala-asteen joulujuhlan jälkeen, koska olin laulanut kyseisessä tapahtumassa. Äitini oli minusta niin ylpeä, vaikka en ole koskaan ollut mikään kyvykäs laulaja. Mutta se halu ja ilo joka minulla laulamisessani oli, sai hänet liikuttumaan kyyneliin.

Kannustavassa ja rohkaisevassa ilmapiirissä oppiminen, parhaansa yrittäminen sekä onnistumisen riemu tuottavat lopulta parhaan lopputuloksen!




Sen vuoksi olenkin itse oppimassa asioista kyseisenlaisessa ympäristössä - Meidän omassa opiskelijakunnassa Camoksessa ja nimenomaisesti Camoksen hallituksessa. Olen oppinut paljon aina ihmissuhteista todella käytännöllisiin asioihin, kuten neuvottelutaitojeni parantamiseen ja kirjanpitoon. (Voitteko uskoa, että tradenomiopiskelija, joka on suorittanut kirjanpidonkurssin arvosanalla kolme, joutui pyytämään kirjanpitäjältä selitystä erinäisiin mysteerilukuihin kirjanpidossa?)

Matkan varrella olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin ja saanut ihania uusia ystäviä. Olen uhrannut aikaa opinnoiltani, mutta olen silti noin puoli vuotta kurssitovereitani edellä. Olen päässyt etuoikeutettuna reissaamaan ja edustamaan opiskelijakuntaamme aina ruotsinlaivalle saakka ;). Olen päässyt kertomaan mielipiteeni ja vaatimaan opiskelijoiden etuja tärkeissä kokouspöydissä. Unohtamatta niitä leppoisia ja nauravaisia illanistujaisia uusien ystävien seurassa.

Kaiken hyvän lisäksi olen kokenut, että minua ja panostustani arvostetaan, täysin arvostelematta. Olen hyvä sellaisena kuin olen, kukaan ei tuomitse minua tehdessäni virheitä oppimisen polullani. Sen sijaan minua kannustetaan olemaan aina vain parempi. Tämä on sitä oppimista, mitä haluan tehdä, näin se mielestäni kuuluisikin tehdä. Silloin kun tuntuu, että kuljet vastatuuleen, sinulla on ihmiset ympärilläsi tukemassa sinua ja hurraavat kanssasi onnistuessasi.

Teen kaiken tämän oppiakseni ja ollakseni parempi. Samalla koen edistäväni niin omia, kuin muidenkin opiskelijoiden etuja. Nimittäin vaikuttaminen on tärkeää, koska valintamme ja toimemme määrittelevät pitkälti sen kuinka me itse ja ihmiset ympärillämme voivat. Minä haluan meidän kaikkien voivan hyvin, mutta haluan sinun auttavan minua tekemään meidän arjestamme paremman.



tiistai 27. marraskuuta 2012

Camos luovutti

Tiedoksi  ja muistutukseksi kaikille: 

RAMK vs. LaY verenluovutuskampanja pyörii vielä tämän viikon perjantaihin asti! Camoksen luovutuskelpoiset edustajat kantoivat jo kortensa ketoon eilen ja havaitsivat että nimiä on kertynyt listalle jo ihan mukavasti, mutta Yliopiston väellä on vielä vähän kaulaa.

Joten käyppä ihmeessä ojentamassa auttava kätesi!





Alkuun vielä hymyilytti 





Veripalvelun ystävällinen henkilökunta pitää luovuttajista hyvää huolta!



Ja sitten enää ei...



Auttamisen ilon lisäksi verta luovuttaessa saa esimerkiksi tietoonsa oman hemoglobiiniarvon!

Tällä kertaa pääsihteeri otti takkiin Terolta luvuin 152-162...











Rovaniemen Veripalvelu on auki seuraavasti:

ma, ti, to 12-18 
ke, pe 11-16
  
  
Ja vinkkinä opiskelijoille näin loppukuusta:
Luovuttajat "palkitaan" hyvillä eväillä!
Joten käsissä on todellinen win-win tilanne :) 







sunnuntai 7. lokakuuta 2012

torstai 20. syyskuuta 2012

Ahkerii koululaisii!

Tervehdys täältä jorpakon toiselta puolelta. Olen siis aloittanut opiskeluni Missouri State Universityssä! Saavuin Springfieldiin 15.8.2012 ja täällä nyt vietän syyslukukauden. Koulu alkoi jo elokuun 20. päivä ja siitä eteenpäin se onkin pitänyt ahkerat ja ei-niin-ahkerat koululaiset kiireisinä. :D

En ole löytänyt vielä suurempaa inspiraatiota kirjoittaa mitään pitkän puoleista sepostusta täällä opiskelusta/asumisesta/elämisestä, mutta aina saa kysyä jos joku asioista kiinnostaa tietää. ;)

Mutta ajattelin jakaa pientä sneak peakia, mitä täällä on tullut vastaan! Enjoy!






Koulun marssibandia... mites pitäskö saada RAMKiinki? ;D







Vähän näytteitä maailman parhaiden rodeomiesten taholta, tosin jätin onnistuneimmat suoritukset laittamatta tänne, koska nehän on luonnollisesti niitä tylsimpiä. :)



Ja lopuksi vähän miljöö kuvausta ja pientä sönkötystä. Ja toi kirkko juttuhan on tää kuuluisa biblebelt eli ku ollaan täällä kirkkojen keskellä. :D

Kysykää tai kommentoikaa! Niin ja nauttikaa kuksajaisista, täällä ollaan suru puserossa, ku me (minä ja Elina) ei päästä osallistumaan. Pysytään langoilla. :)


A D I O S.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Pakollinen "hyvänkesäntoivotusbloggaus", olokee hyvä!




Huh, ensimmäinen puolivuotisrutistus pääsihteerinä on kohta ohi ja kesäloma kolkuttelee ovella. Ja ihan rehellisesti sanottuna tulee kyllä tarpeeseen. Pää alkaa jo virittäytyä ja liikkeiden lisäksi aivot alkavat käydä hieman hitaalla...



(kuva)

Työnkuvani monipuolisuus ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, mutta se, kuinka pienistä palasista ja monista yhteistyötahoista se rakentuu, on aiheuttanut toisinaan hieman hämmennystä ja ehkä hippusen sitä kuuluisaa stressiäkin. Ja koska työ jakaantuu niin moniin osasiin, näkyy eri osapuolille siitä usein vain se osuus mikä heitä suoraan koskettaa.

Opiskelijoille opiskelijakunnan työ voi toisinaan näyttäytyä lähinnä palveluiden kautta. Esimerkiksi opiskelijakortit, kansitukset ja tapahtumat ovatkin erittäin keskeistä toimintaa. Kuitenkin olisi tärkeää että opiskelijat näkisivät ja ymmärtäisivät myös työmme toisen puolen, joka on pyrkimys vaikuttaa teidän puolestanne erilaisissa tiimeissä, ryhmissä ja toimikunnissa.


Tämä puoli työstämme korostuu erityisesti nyt kun RAMK on suurten mullistusten kourissa. Yhteiskunnallisen murroksen myötä myös ammattikorkeakoulut joutuvat tarkastelemaan toimintaansa ja mukautumaan. RAMK ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ovat pyrkineet olemaan askeleen edellä ja aloittaneet hyvissä ajoin valmistelut uuden ja uljaan Lapin ammattikorkeakoulun perustamiseksi.

(kuva)


Valmisteluissa opiskelijakunnat on huomioitu kiitettävästi. Edustus löytyy useista valmistelevista ja päättävistä toimikunnista. Viime keskiviikkona allekirjoittanut jopa pääsi KETOAKKUn puheenjohtaja Niina Schusterin kanssa osallistumaan delegaatioon joka raportoi prosessista ja sen haasteista itse opetusministeri Gustafssonille! Lisäksi tapasimme lappilaisia kansanedustajia, jotka olivat opetusministerin tapaan ilahtuneita siitä, että myös opiskelijoiden edustajat olivat paikalla. eikä roolimme ollut pelkästään toimia koristeena, vaan myös meidän näkemyksiämme kysyttiin ja käsiteltiin.


Jälkeenpäin tuli harmiteltua etten ollut valmistaunut kysymyksiin paremmin. Muutostahti on tällä hetkellä todella nopea, joten myös kantoja pitää muodostaa lyhyellä harkinta-ajalla. Tällöin on etua jos toiminnalla on selkeät periaatteet ja yhtenäinen linja. Tietokaan ei tietysti ole pahiteeksi. Siksi haastankin jokaisen, erityisesti lappilaisen, opiskelijan seuraamaan tarkasti keskustelua jota käydään korkeakoulu-uudistuksen ympärillä. Toivomus on myös että jos joku askarruttaa tai mietityttää tai sinulla on hienoja ideoita ja ehdotuksia, et epäröi toda niitä tietoomme. Sillä tällä hetkellä opiskelijoilla on tuhanne taalan paikka vaikuttaa tulevaisuuteen. Oikeesti.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Sanat ei riitä...

Tänään se taas tapahtui -- minulta irtosi taas kettingit pyörästä. Tämä oli ties kuinka mones kerta tälle kesälle, koska kettinkini ovat aivan liian löysällä.


Mikä tämän kertaisesta kettinkien irtoamisesta teki erityistä? 



Kun laitoin kettinkejä takaisin paikoilleen ilman suurempia ongelmia, ohitseni kulkeva hymyileväinen englantia puhuva nuori mies kysyi, voisiko auttaa minua? Kiitin kohteliaasti ja naureskelin, että tämä on jo liiankin tuttua puuhaa, joten selviäisin kyllä ilman apuakin.



Tämä pieni avun tarjoaminen sai kuitenkin niinkin tympeästä hetkestä jo paljon paremman ja pääsin jatkamaan matkaani hymyssä suin. Tarvittiinko siihen paljoa? Ei minusta. Vain eräs ystävällinen ihminen, jota en ollut koskaan nähnyt, enkä tiedä tulenko koskaan enää näkemäänkään. Silti hänen sanoillaan oli niin suuri merkitys tuohon hetkeen. 

(kuva)

Oletteko huomanneet viimeaikaiset uutisoinnit kotimaassamme?

Haluan omalta osaltani ilmaista osanottoni Hyvinkään ampumatapauksen uhreille, sekä heidän omaisilleen. Tämä on varmasti taas herättänyt Suomalaisia ajattelemaan, mitä vääryyksiä yhteiskunnassamme tapahtuu ja myötäelämään surun kohdanneiden ihmisten kanssa tällaisten aikojen läpi.

Haluaisin kuitenkin nostaa vielä yhden todella suuren huolenaiheemme pintaan, jota emme voi sysätä yksittäisten häiriintyneiden yksilöiden aiheuttamaksi ilmiöksi. Kiusaamisen.

Kiusaamista tapahtuu varmasti jossain määrin myös meidän koulussamme, niin opiskelijoiden välisenä kiusantekona, kuin henkilökunnan keskeisissä väleissä. Sitä tapahtuu myös opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken. Tiedän tapauksen, jossa opiskelijat ovat menneet opintojaksopalautteiden annossa henkilökohtaisten loukkauksen puolelle. Se ei ole oikein.

Kiusaamista tapahtuu niin lasten kuin aikuistenkin maailmassa, me emme saa ummistaa silmiämme siltä vääryydeltä, jota tapahtuu ympärillämme ja voimme olla itse myös jonain osapuolena kiusaamistapauksissa.


(kuva)

Miksi valitsisit sen, että voit satuttaa toista ihmistä vain omalla välinpitämättömyydelläsi? Tai vielä pahemmassa tapauksessa on ihmisiä, jotka kiusaavat toisia tarkoituksenmukaisesti. On olemassa liiankin todellisia tapauksia, kuinka ihmiset voivat tuhota toisen ihmisen elämän. Luin erään tarinan tänään ja tiedän, ettei tämä ole ainoa laatuaan... mutta juuri tämä tarina sai minut kyyneliin ja miettimään miksi ihmiset haluavat satuttaa toisia.

Mediassa:

http://www.iltalehti.fi/perhe/2012052515577986_pr.shtml

Elisan tarinasta lisää:

Elisan vanhempien blogi

Elisan päiväkirja kirjoituksia




(kuva)


Mikäli koet haluavasi puhua jollekkin arkeasi painavista asioista, vaikkapa stressistä, koulullemme on vihdoin palkattu korkeakouluopintojen ohjaaja. Lisätietoa tämän hetkisistä opiskelijoiden hyvinvointipalveluista löydät tästä.

Toivottavasti olet rohkea puhumaan huolistasi ammatti-ihmisille taikka läheisillesi. Tärkeintä on vain, ettet jää koskaan yksin murheidesi kanssa.

Olen aikaisemmin tässä blogissa kirjoittanut aiheesta, että unelmat on tehty elettäväksi. Osa unelmaani on myös se, että voin vaikuttaa ympärilläni olevien ihmisten elämään pienillä, sekä suurilla teoilla ja sanoilla. Toivottavasti sinäkin haluat saada ympärilläsi olevat ihmiset voimaan hyvin ja toivottavasti myös sinä itse voit hyvin.

Sanoisin, että kesän muista tavoitteista viis, tavoitteenani on luoda päivässä vähintään yksi hymy toisen ihmisen kasvoille! Aurinkoista kesää meille jokaiselle, hymyillään kun tavataan!


(kuva)

tiistai 22. toukokuuta 2012

From Camos with Love


Pääsihteerin työnkuva sai viime viikolla yhä omituisempia piirteitä kun saimme Jonnan kanssa kunnian avittaa hallituksen miespuolisia vahvistuksia päivittämään garderobinsa kesäkuntoon! Kaapasimme siis Teron ja Johanneksen mukaan ja suuntasimme suoraan kohti Halpaa ja Mautonta.

Urakka alkoi Jonnan tiukassa komenossa. Pojjille kasattiin oin viisikymmentä kiloa kangasta harteille ja ei kun sovittamaan!




Shoppailu on serious business



"Im soooo faboulous!"

"By the way, wich is my better side? I know they're both good, but..."


Ja kiviäki kiinnostaa tää homma!


"'Cos I'm a model you know what I mean
And I do my little turn on the catwalk..."


"I'm too sexy for my shirt too sexy for my shirt
So sexy it hurts!"


"Yeah on the catwalk on the catwalk yeah
I shake my little touche on the catwalk..."

PsykOdeelistä


 Mutta olihan ne pojjaat kommeita sitten loppuseltaan! Hienoa työtä minä ja Jonna :D

Mikä oli sinun suosikkisi asukokonaisuuksista?


perjantai 11. toukokuuta 2012

RAMK who you are working for?




Arvoisa Rovaniemen ammattikorkeakoulun väki.

Olen ollut syksystä 2011 saakka osa RAMK:in yhteisöä, sillä silloin aloitin opintoni oppilaitoksessamme liiketalouden koulutusohjelmassa. Yhteisöömme kuuluu suuri määrä ihmisiä, kuten opetushenkilökuntaa ja kiinteistöstä ja tukipalveluista vastaavaa henkilökuntaa. Lisäksi yhteisössämme työskentelee myös projektityöntekijöitä ja hallinon ihmisiä. Suurin yksittäinen ryhmä ovat kuitenkin opiskelijat.

Opiskelen koulutusohjelmassa, jossa korostuu merkityksellisesti kenelle työ tehdään. Voimme mielestäni karkeasti jaoitella tämän joukon joko toimeksiantajiin tai asiakkaisiin. Koulumaailmassa ollessamme voisimme siis RAMKin toimeksiantajaksi erinäisten mutkien kautta todeta suomen valtion sekä koulutusasioita säätelevän opetusministeriön. Korkeakoulun funktio ei ole kuitenkaan on palvella toimeksiantajaansa, vaan asiakkaitaan eli meitä opiskelijoita. Mikäli toimeksiantaja tilaa huonon tuotteen jälleenmyytäväksi, asiakas ei sitä osta.


RAMKin opiskelijapalautekysely on julkaistu hiljattain ja se olisi tullut käydä tuutoriopettajan kanssa läpi ryhmittäin. En ole kuitenkaan ainakaan omassa ryhmässäni kuullut halaistua sanaa siitä, että palautteen yhteenveto on julkaistu ja kaikkien opiskelijoiden nähtävillä intrassa.

Herääkin siis ajatus siitä, että palaute ei ole ollut ainakaan hirvittävän mairittelevaa, koska siitä ei ole pidetty meteliä. Meillä on kehitteillä KOTA oppimisnäkemys, joka on sovellettu PBL (Problem Based Learning) oppimismenetelmästä. Olen henkilökohtaisesti vienyt suunnittelutiimissä olevalle henkilölle tietoa ja parannusehdotuksia, koska systeemi ei ole tällä hetkellä toimiva. Tänään tuli kuitenkin vastaan, ettei hän ole vienyt palautettani eteenpäin! Mistä tällainen voi johtua? MIKSEI opiskelijaedustajia ole kutsuttu KOTA -kehitystiimiin antamaan opiskelijanäkökulmaa käytännön toteutuksen ratkaisuissa? Mielestäni palautteen kerääminen ja lomakkeiden täyttäminen ei ole oikeantyyppistä vuorovaikutusta opiskelijoiden ja henkilöstön välillä. Se on kasvotonta ja aitoa vuorovaikutusta ei ole, koska palautteisiin ei koskaan vastata henkilökohtaisesti sitä antaneelle opiskelijalle.

Tällainen toimintatapa, joka sivuuttaa opiskelijat meitä koskevissa päätöksissä täysin, ei ole oikein. Meillä on aktiivisia koulutusalajärjestöjä, jotka olisivat varmasti mielellään mukana kehittämässä omaa koulutusohjelmaansa. Opiskelijoiden tyytymättömyys pahimmassa tapauksessa voi tarkoittaa sitä, ettei oppilaitokseemme saada enää vastaisuudessa opiskelijoita. Tämän vuoksi minusta koulun henkilökunnan johtoryhmää myöten tulee muistaa, keitä varten täällä olemme.

Emme ole täällä työllistämässä opettajia ja pitämässä ihmisiä leivissään. Olemme täällä kouluttamassa Lappiin ja suomeen ammattitaitoisia ihmisiä monelle toimialalle.

Vetoaisinkin nyt koko instituutioon, että pidämme opiskelijoiden hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja laadullisen oppimisen tämän instituution tärkeimpänä prioriteettina. Ajattelutapa tulee kääntää yritysmaailman mukaisesti sellaiseksi, että kun asiakas voi hyvin - myös yritys voi hyvin.
Siinä missä koulu toteuttaa sen tarkoitusta ja palvelee opiskelijoita, se mahdollistaa myös henkilökuntamme hyvinvoinnin.

Asenteet uusiksi siis! ;)


(kuva)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Vappumarkkinoilla vietiin tuhkatki pesästä!

Noniin, hienot markkinat on takana! Kiitos ensimmäisenä opiskelijakunnallemme, koulun myötämieliselle henkilökunnalle sekä AINEJÄRJESTÖILLE JA TUUTOREILLE! Tosi kivaa, että kaikki tulivat innostuneina piettämään omia putiikkeja-kauppa kävi kiitettävästi ja meänki Ellin piti törmata LAO:lle "kerjäämään" lisää simaa! No, onneksi saatiin ja KAIKKI MENI (munkit loppuivat ja niitä ei saatu lisää, ensi vuonna tilataan sitte rekkalavallinen!!)


Herkkuja oli tarjolla melkein jokaisessa kojussa ja omasta puolestani voin sanoa, että sokerijurrithan siinä tuli vedettyä..







Tähän on hieno (omalta osaltani) päättää tämä kevät, nyt alkaakin sitten tohina Kuksajaisten järjestämisessä! Heippa!

-Laurita-

Ja post scriptumina pääsihteeri länttää tähän toisen luomaan tekstiin markkinoilla nappastun lämpökuvan ittestään :o


Kunnon maatuska :D En ole kyllä ollenkaan edustavimmillani lämpökameran edessä... Tai, no, jos nyt minkään kamera...

Niin ja hirrrvittävän hyvvää Vappua kaikille! Jätkänpatsaalla nähhään!

-Elli-

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Unelmat on tehty elettäviksi!

Olen kohdannut henkilökohtaisessa elämässäni ihmisiä, jotka pitävät optimismiani hulluutena ja korkeita tavoitteitani epärealistisina. Tämän vuoksi olen mietiskellyt paljon omaa suhtautumista unelmiini ja kyseenalaistanut muiden ihmisten tavoin tavoitteitani. Tulen hieman raottamaan ajatuksiani sekä pohdintojani aiheesta teillekkin tässä blogitekstissä. Luonnollisestikkin ymmärrän, että kaikki ihmiset eivät ole kanssani asioista samaa mieltä ja minun ajatukseni on myös helppo tuomita ja se kaikille niin tekeville sallittakoon. Olen kuitenkin iloinen, jos mielenkiintosi riittää tämän kirjoituksen loppuun asti, ajattelitpa siitä mitä hyvänsä.


(kuva)


Olen aina uskonut, että mikäli jokin asia on mahdollinen se on mahdollinen myös minulle. En ole ikinä ajatellut, että suuret tavoitteet saavuttaa helpolla - eikä minun kohdallani ole koskaan näin ollutkaan. Osaan myös tietysti tiedostaa, että mikäli kyseessä on esimerkiksi lauantai illan päävoitto lotosta, niin mahdollisuudet ovat hyvin pienet. Eli aina on terve realismi myös mukana kaikessa tekemisessä! Mutta toisaalta onhan meillä suomessakin monia lottomiljonäärejä?! - Miksi se en voisi olla minä? ;) Parhaita tapauksiahan ovat toki ihmiset, jotka uhmakkaasti sanovat haluavansa olla lottovoittajia, eivätkä ikinä lottoa. Se mitä tulee taas esimerkiksi koulumaailmaan, niin sanon että jokaiselle lähes kaikki on mahdollista! Vaikkei sinun tai minun tapani olisi se yleisin tapa tehdä asioita, ei se tarkoita sitä, ettei se olisi mahdollista. Minun mielestäni ihmisen olisi hyvä määritellä itselleen tavoitteet ja saavuttaa ne, tavalla tai toisella. Kuka sanoisi, ettei jalaton ihminen pystyisi kävelemään? (linkki)

Kyseisellä kärjistyksellä haluaisin vain tuoda esille sen huomion, että suoralta kädeltä on helppo tuomita ja luovuttaminen on tässä maailmassa mielestäni se kaikista helpoin asia. Elämä ei ole aina yhtä juhlaa ja asioiden eteen täytyy tehdä töitä. Olen itse vain päättänyt, että en ole koskaan varma epäonnistumisesta, ennenkuin asiaa on edes yritetty. Kyllä tavoitteet pystyy saavuttamaan, jos niiden eteen näkee tarpeeksi vaivaa ja uskoo onnistumiseensa. Mikäli taas tulee siihen lopputulemaan, ettei yrittäminen ole enää tietyssä pisteessä vaivan arvoista, niin tietää ainakin sen että on yrittänyt ja siihenkin on lupa olla tyytyväinen! Ollessasi edes askeleen lähempänä päämäärääsi, olet jo saavuttanut enemmän kuin jos et olisi ikinä viitsinyt edes yrittää. :)


(kuva)


Se miten kukakin määrittelee omat tavoitteensa on jokaisen henkilökohtainen asia, mutta haluaisin mielelläni että meidän maastamme loppuisi ikuinen voivottelu. Mielestäni erääseen lauseeseen on kiteytetty hienosti tämän ajatukseni ydinidea: “Whether you think you can, or you think you can't--you're right.” Henry Ford, kiitos näistä sanoista. Yksi oman elämäni oleellisimmista tavoitteista ja päämääristä on olla onnellinen ja ainoastaan asenteeni elämään sen voi minulle mahdollistaa.

Paljon on kiinni ihmisten ajatuksista yleensäkin. Olen huomannut, että kouluorganisaatiossamme on havaittavissa niin opiskelijoissa kuin henkilökunnassakin ainaista muutoksenvastustusta. Eihän tämä ole uutta kansallisella tasollakaan, mutta tässä meidän mikroympäristössä sen huomaa jo ihan käytännössä yksilökin. Miten asioissa voisi tapahtua koskaan kehitystä jos emme koskaan muutta tapojamme kuinka toimia?


(kuva)



Meidän vain täytyy unelmoida ja luoda unelmistamme totta, jotta voisimme saavuttaa jotakin! Ei ole koskaan liian huonoa ideaa, ettei siitä voitaisi kehittää jotain hyvääkin aikaan. Koulussammekin menossa monia projekteja ja työryhmiä, jotka jatkuvasti kehittävät toimintaamme ja joissa myös opiskelijoiden panos on merkittävä.

Miksi ihmiset pelkäävät mahdollisia epäonnistumisia? Kuinka monesti kävelemään opetteleva lapsi kaatuu, ennen kuin askeleet alkavat sujua varmemmin? En osaa sanoa, mitä ihmiset pelkäävät arkipäivän yrityksissään, mikä paha on myöntää, ettei ensimmäisellä kerralla onnistunutkaan? Esimerkiksi se, että joku ei päässyt ensi yrittämällä kouluun, vaikka sinne todella halusi ja sen eteen näki vaivaa. Minusta on aina ihailtavaa, kun ihminen kertoo yrittäneensä ja hienointa on huomata, että intoa löytyy vielä jatkaa tavoitteitaan kohti!


Kaikissa koulun tavoitteissa ja suunnitelmissa, meidän pitää pystyä näkemään itsemme siinä hetkessä, kun päämäärä on saavutettu. Näin voimme tehdä parhaimmat suunnitelmat, kuinka toteuttaa nuo päämäärät. Koulummehan on esimerkiksi fuusioitumassa Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kanssa ja suunnitelmat ovat pitkällä jo tulevaisuudessamme. Odottakaamme siis innolla, mitä kaikkea tulevat opiskeluvuodet tuovat meille tullessaan.


(kuva)

Unelmista ja yrittämisestä puheenollen olen ollut todella innoissani koulussamme startanneesta Unelmatehdas -projektista! Unelmatehdas esittäytyy huomenna Rantavitikan kampuksella järjestettävillä Vappumarkkinoilla klo 10-16. Tervetuloa kaikki tutkailemaan tapahtumaa paikan päälle. ;)

Kaikille keväällä ja myöhemminkin valmistuville haluaisin toivottaa onnea ja menestystä työurillanne. Opiskelijoille, jotka ovat vielä opin tiellä, onnea matkaan ja muista että olet oman onnesi seppä. ;) Älkääkä erehtykö luopumaan unelmistanne, sillä ne ovat tarkoitettu elettäviksi!



(kuva)



tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kaaos toimistolla!!




Kevät on vilahtanut ja Camos yhdessä ainejärjestöjen kanssa järjestää ylihuomenna Ramkin historian ensimmäiset Vappumarkkinat. Kuvassa näkyvä banderolli tullaan toivottavasti ripustamaan aulaan joka vuosi samoihin aikoihin ja toivolle toivotetaan joka iikka tervetulleiksi. Tämä projekti on ollut mahtava toteuttaa ja ylihuomenna nähdään meneekö jättitilaus tuoreita, sokeria tihkuvia munkkeja kaupaksi!

Järjestelyt ovat sujuneet kaaosmaisella tavalla ja toimisto näyttää roskatunkiolta J Kaaos ei kuitenkaan häiritse, päinvastoin- tavarat joka nurkassa suorastaan huokuvat tekemisen meininkiä! Camoksen puolesta Vappumarkkinoilla tarjoillaan viihdykettä; ongintaa, arvontaa, simaa ja herkullisia munkkeja. Myös hienoja turkooseja huppareita ja tippa-logolla varustettuja t-paitoja on myynnissä. Kaikkea saa kunhan raha vaihtaa omistajaa ;) Tosiasiassa tämä tapahtuma on lähestulkoon ilmainen kaikille osaanottajille ja arvonnan palkinnot ovat mahtavia-kiitos siitä Ammattikorkeakoulumme hellämieliselle markkinointiporukalle! Odotamme paikalle opiskelijoiden lisäksi koko koulun arvokkaan henkilökunnan!

Mukana tapahtumassa on esittelyssä myös projekteja; Unelmatehdas, Energiakoulu, Porutaku ja Bioway. Eri ainealojen ainejärjestöt pitävät myös omia ”putiikkejaan” ja luvassa on Retron puolesta Onnenpyörää(ei sitä mitä lapsena saatiin), Rotalta kasvomaalausta, Liikalta pedaloajelua sekä Mettäpojilta mölkkyä. Mukana myös Rovio, kojun sisältö tuleekin sitten yllätyksenä! Ainejärjestöt myyvät myös omia haalarimerkkejään ja mahdollisesti myös muuta krääsää!

Lisää päivitystä luvassa Vappumarkkinoiden jälkeen-jos kone pysyy ilmassa niin bloggailen sitten ansaitusti rannalta käsin… Hasta la proxima ja omasta puolestani toivon näkeväni tutut ja tuntemattomat Vappumarkkinoilla!

Laurita

torstai 12. huhtikuuta 2012

Toivo valoittaa RAMKia...!






Camoksen toimistoa ja koulun ympäristöä on piristänyt vuoden vaihteesta alkaen Camoksen maskotti Toivo!!!
Toivo esiintyy Camoksen tapahtumissa ja maskotin ominaisuudessaan Camoksen tuotteissa.





Tero Hannula, Toivon luoja, poseeraa kuvassa Camos -tuotteiden kanssa. Innoissamme vastaanotimme tänään Toivo T-paidat, jollaisen saa lunastaa itselleen 10 € hintaan. :)