Tällä kertaa bloggaus ei liity kyllä melkein mitenkään opiskeluun, mutta äläkää ottako itteenne... :)
Törmäsinpäs tänään pysäyttävään bloggaukseen. Siinä ruoskittiin aika kovin sanoin shoppailua. Jokin joka on pyörinyt sielun sopukoissa jo pidempään pääsi vihdoin täysin voimin tietoisuuteen: syyllisyys.
Tunnustan että olen hurahtanut täysin shoppailun iloihin. En ole ollut mikään minimalisti koskaan, mutta jälkikasvua saatuani homma lähti täysin lapasesta. Mitäs sitä äitiyslomalla muuta tekisi kun shoppailisi? Lisäksi lapsen tarpeilla on helppo selitellä asioita parhain päin. Erityisesti viime aikoina selittely on tosin kääntynyt sellaiseen suuntaan että lapselle tärkeintä on onnellinen äiti. Ja äiti on onnellinen kun saa käsitellä arjen iloja ja suruja räteillä ja lumpuilla. Ostan kun olen allapäin, ostan kun olen iloinen, ostan kun on tylsää, ostan kun on hauskaa. Ostan yksin ja ostan yhdessä. Olen iloinen kun muutkin ostavat.
On niin helppo rakastua tavaroihin. Vähintään neljä kertaa vuodessa iloksemme keksitään toinen toistaan kauniimpia värejä ja kuoseja. Eikä tämä rajoitu vain vaatteisiin ja asusteisiin. Jatkuvasti markkinoille tulee myös uusia astioita ja kodinkoneita ja kosmetiikkaa ja sisustustarvikkeita ja puhelimia ja ja ja...
Mutta nyt se loppui! Tai, no, ainakin väheni. Lupaan ja vannon kriittisesti tarkastella omaa kulutustani ja pyrkiä löytämään kultaisen keskitien. Tai, no, saamaan edes jotain rotia tähän hommaan.
Blogiteksti johon viittasin löytyy täältä: http://www.lily.fi/juttu/shoppaus-sairaus?page=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti